Kotimme, pieni kolmio, on asuttanut kaksi aikuista, kolme lasta ja kissan. Ensin tytöllä oli oma huone ja pojat jakoivat toisen. Meidän sänky nökötti olohuoneessa.
Ensimmäisenä tytär muutti omaan kotiin, toinen pojista kantoi sänkynsä tytön entiseen huoneeseen suunnilleen samalla hetkellä kun ovi tyttären takana painui kiinni. Ja meidän sänky nökötti olohuoneessa.
Sitten nukkui pois kissa ja se ei vaikuttanut huone järjestykseen millään lailla, paitsi että eteisessä saattoi jälleen pitää mattoa.
Nyt pesästä siis lensi pojista vanhempi. Toinen poika asuttaa edelleen tyttären vanhaa huonetta, mutta me saatiin makuuhuone ja olohuone. :D
Huonekalujen paikasta ollaan väännetty miehen kanssa kättä tappeluun saakka. Mikä jää, mikä lähtee. Minä olisin heivannut täältä paljon enemmän kierrätykseen kuin mies, joka omaa lievästi sanottuna hamstraajan verta, mutta lopulta pääsimme jonkinlaiseen kompromissiin. Ja tänään pihaan kurvasi kierrätyskeskuksen auto ja kantoi täältä kirjahyllyn, joka ei pojan kotiin mahtunut, kukkapöydän, valkoisen kirjoituspöydän ja muutaman tuolin. Ja voi sentään että täällä näyttää tilavalta.
Makuuhuone on niin jotain luksusta 17 vuoden olohuoneessa nukkumisen jälkeen. Ennen olen ajatellut makuuhuoneen olevan niin turhan huoneen, miksi tuhlata hyvää tilaa siihen että siellä vain käy nukkumassa. Mutta onhan tää aikas ihanaa
Meiltä ei löytynyt verhonipsuja, joten siihen asti kun viitsin käydä sellaisia ostamassa saa ikkunassa roikkua typerästi tuo pitsiverho, joka on siihen auttamattomasti liian pieni. Mutta pieni verho ikkunassa on niin pieni murhe, etten nyt ihan hirmuisesti jaksa stressata.
Mä luulen, etten osaa, mutta aion yrittää. Päiväkirjaksi tai jotain, sellainen olisi ajatus.
Minun elämäni on aika tylsää ja tavallista, siksi tämä, näyttääkseni itselleni että ehkei se nyt kuitenkaan niin tylsää ole.
Nainen täällä tykkää koluta kirpputoreja, osto- ja myyntiliikkeitä, kierrätyskeskuksia ja täyttää kotinsa aarteilla.
Lapset ovat tätä pientä kotia sanoneet romunkerääjän paratiisiksi, joten sellainen tämä siis olkoon. Romunkerääjän paratiisi ja ovet on auki.
En aio täyttää blogia kuvilla kodistani, tämä olisi pian täytetty.
Haluan jakaa ajatuksiani. Vaikka vain itseni kanssa.
Mutta mutta.
Aloitetaan. Minä olen äiti kolmelle lapselle. Neiti A:lle, joka on asuttanut omaa kotiaan jo puolitoista vuotta. Neiti sai opiskelupaikan ja opiskelija-asunnon toiselta puolelta suomea, siirsi omaisuutensa sinne ja siellä hän nyt asustaa. Ja kahdelle nuorelle herralle A: alkuisia molemmat. Herra A:ista vanhempi keräsi omaisuutensa laatikoihin marraskuussa ja muutti oman katon alle joulukuun ensimmäinen päivä. Kotiin jäi nuorin A.
Kolmio, johon me kaikki viisi tavaroinemme ollaan mukavasti mahduttu tuntuu nyt, ensimmäistä kertaa tilavalta :). Me vanhukset saatiin makuuhuone ja meillä on vähän niinkuin olohuone.
Koti siis pantiin hyrskyn myrskyn. Huonekalut ja huoneet vaihtoivat paikkaa ja järjestystä. Ja mä olen niin kummissani, ihmeissäni ja vaikka mitä, että joululle en ole ehtinyt suoda ajatustakaan.
Taitaa tulla kiirus.
Huomenna kierrätyskeskus hakee ylimääräisiä kalusteita jaloista kuleksimasta ja meidän jouluvalmistelut voi alkaa.
Mutta tervetuloa jos tänne joku tiensä löytää ja on jaksanut tänne saakka lukea.
Nyt sammutan tuon vieressä palavan lampun ja aloitan pyykkirumban :)
